Sivut

maanantai 28. marraskuuta 2016

2 vkoa hurahtanut

Pennuille tuli eilen 2 viikkoa täyteen ja koko porukka sai ensimmäisen matolääkkeen.  Aika on hurahtanut nopeasti pentulaatikolla istuen ja pentuja ihaillen. Kahdessa viikossa on tapahtunut hurja kehitys kasvussa. Pennut nousevat jo jaloilleen ja kävelevät sekä silmät ovat alkaneet aueta.  Jade on hoitanut hurjan hyvin pennut eikä siihen ole tarvinnut juurikaan puuttua. Pentuja on kuitenkin käsitelty paljon päivittäin ja olen noudattanut niillä Bio Sensor-ohjelmaa.  Ensimmäisiä pennunkatsojia on käynyt, jotka Jade on ottanut luottamuksellisesti vastaan. Isoimmat pennut painavat jo reilun kilon.

Tiivistelmä Bio Sensor- ohjelmasta:

Bio Sensor-ohjelma suoritetaan pennuille 3-16 vuorokauden iässä kerran päivässä. Ohjelman ärsykkeet eivät kuulu pennun luontaisesti kohtaamiin ärsykkeisiin. Ohjelmaa ei toisteta useammin, sillä liiallinen stressaaminen aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Ohjelman tarkoitus on stimuloida pennun aivojen synapsien kehitystä. Hermoston kehitys on hyvin aktiivista 3-16 vuorokauden iässä ja tämän vuoksi ohjemaa toteutetaan juuri tuon ikäisille pennuille. Aivosolujen välisten synapsien määrällä on vaikutus koko hermorakenteeseen. Mitä enemmän koiralla on synapseja aivosolujen välillä, sitä enemmän sillä on mahdollisuuksia käyttää aivokapasiteettiaan. Mitä aiemmin hermosto alkaa kehittyä, sitä enemmän synapseja ehtii syntyä kriittisen kehitysvaiheen aikana. Bio Sensor edesauttaa myös pennun sosiaalistumista totuttamalla sitä käsittelyyn. Hyvän hermoston ja stressinsietokyvyn omaava koira pystyy aikuisenakin oppimaan tehokkaammin ja toimimaan paremmin vaativissakin tilanteissa. Bio Sensor-ohjelman on tutkittu vaikuttavan muun muassa seuraavilla alueilla:

- hermoston varhaisempi kehitys
- parempi kardiovaskulaarinen suorituskyky
- parempi vastustuskyky sairauksille
- parempi ongelmanratkaisukyky

Ärsykkeet (jokaisen ärsykkeen kesto 3.5s.): 

1. Kosketusärsyke Kutitetaan pentua yhden tassun varpaiden välistä pumpulipuikolla. Ei ole väliä ilmaiseeko pentu tuntevansa ärsykkeen vai ei.
2. Pystyasento pää ylöspäin Pidetään pentua molemmissa käsissä niin, että se on pystyasennossa.
3. Pystyasento pää alaspäin Kuten edellä.
4. Selkäasento Pidetään pentua selällään kämmenillä.
5. Lämpöärsyke Asetetaan pentu mahalleen märälle, jääkaappikylmälle pyyhkeelle. Ei estetä pentua, jos se yrittää ryömiä pois.





torstai 24. marraskuuta 2016

kasvokuvat :)

Aika on kulunut huimaa vauhtia pentulaatikon touhuja seuraillen. Isosta pentumäärästä huolimatta Jade on selviytynyt erinomaisesti äidin roolista. Tässä kaikista ensimmäiset kasvokuvat:

Tytöt:







Pojat:








maanantai 14. marraskuuta 2016

Meillä on pentuja!

Isäinpäivän kunniaksi meille syntyi viime yönä 11 reipasta Jaden ja Ronin pentua, 5 narttua ja  6     urosta.Isosta pentumäärästä huolimatta Jade jaksoi hyvin koko yön ja synnytys eteni normaalisti.   Kaikki pennut ovat elinvoimaisia ja eloisia. Jade on osoittautunut sukunsa mukaan loistavaksi       emoksi :) Nyt aika meneekin pentulaatikolla :) Muutama pentu olisi vielä omaa perhettä vailla..
Tiedustelut joko puhelimitse tai sähköpostitse.







lauantai 12. marraskuuta 2016